Onko meidän helpompi pyytää anteeksi menneiden sukupolvien virheitä kuin kohdata ne ihmiset, joiden kanssa välit ovat rikkoutunet? Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni helluntaiherätyksessä käynnistetyn anteeksipyyntöprosessin myötä. Pidän prosessia tärkeänä ja tarpeellisena. Silti en pääse eroon ajatuksesta, että voimme päätyä järjestämään...
Diakoninen seurakunta
Ylenpalttinen vieraanvaraisuus
Luin ajatuksia Will Guidaran kirjasta Unreasonable Hospitality. Käsitteen tuoja Guidara johti ravintolansa maailman parhaaksi, mutta ehkä kiinnostavinta ei ollut ruoka, tähdet tai hienot puitteet. Ratkaisevaa oli se, millaisen tunteen vieras vei mukanaan. Jotenkin ajatukseni menivät myös tähän mainokseen, joka on ehkä suomalainen versio...
Nainen seurakunnassa – mitä Uusi testamentti todella sanoo, vai kysymmekö väärää kysymystä?
Tässä tekstissä komplementaarista ja egalitaarista tulkintaa arvioin samoilla kriteereillä. Tekstin eksplisiittiset väitteet erotetaan historiallisista rekonstruktioista, teologisista johtopäätöksistä ja nykyseurakuntien käytännöistä. Tarkoitus ei ole harmonisoida eroja pois eikä tehdä yhdestä tulkinnasta näennäisen varmaa, vaan osoittaa, missä...
Muutaman viikon aikana olen syventynyt Sara Saarelan kirjaan Eevasta Juniaan. Olen lukenut sitä hitaasti, alleviivaten ja välillä myös kriittisesti vastaan väittäen ja toisinaan päätäni nyökyttäen ja toistaen huuliltani aamenta. Ajoittain kirja kaikessa kiinnostavuudestaan huolimatta sai minut myös pilkkimään ja nukahdinkin sovalle muutamaan...
Entä jos kirkon suurin haaste ei ole jäsenkato vaan se, ettemme enää osaa kohdata toisiamme?
Kun ihminen astuu kirkon tai seurakunnan ovesta sisään, mitä hänen pitäisi ensimmäisenä kokea? Pitäisikö hänen tuntea olevansa ihmisenä tervetullut vai arvioitavana? Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni usein viime aikoina, kun olen saanut olla mukana pohtimassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta osana kirkon strategiatyötä.
Minua on viime vuosina alkanut mietityttää yhä enemmän se, kuinka varovaisiksi olemme tulleet suhteessamme omiin juuriimme. Ikään kuin oman kulttuuriperinnön tunnistaminen olisi jotenkin ristiriidassa avoimuuden, suvaitsevaisuuden tai moninaisuuden kanssa. Itse näen asian päinvastoin.
Mitä enemmän pohdin Suomen tulevaisuutta matkallani kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja, sitä useammin olen päätynyt saman kysymyksen äärelle: mikä oikeasti ja lopulta pitää yhteiskunnan koossa?
Seurakunnassa puhumme helposti diakoniasta tekemisen kautta. Kysymme, mitä järjestämme, miten vastaamme tarpeisiin, riittävätkö resurssit ja kuka kantaa vastuun. Nämä kysymykset ovat kyllä välttämättömiä – mutta ne eivät ole alku.









