STEA-rahoituksesta on syntynyt poikkeuksellisen kova keskustelu - https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012096080.html - Enkä ihmettele sitä. Kyse ei ole vain järjestöjen rahasta, vaan siitä, millaisena näemme kansalaisyhteiskunnan, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten äänen ja julkisen rahan vastuun.
Kun ihminen astuu kirkon tai seurakunnan ovesta sisään, mitä hänen pitäisi ensimmäisenä kokea? Pitäisikö hänen tuntea olevansa ihmisenä tervetullut vai arvioitavana? Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni usein viime aikoina, kun olen saanut olla mukana pohtimassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta osana kirkon strategiatyötä.
Kun puhumme politiikasta, puhumme usein rahasta, palveluista, veroista, hoitojonoista, kouluista, työpaikoista ja turvallisuudesta. Niistä pitääkin puhua. Mutta jos politiikka näkee ihmisen vain menona, asiakkaana, oppilaana, potilaana tai työnhakijana, jotakin olennaista jää puuttumaan.