Sanon heti alkuun jotain, mikä voi ärsyttää sekä oikealla että vasemmalla: minusta suomalainen tasa-arvokeskustelu - jota populistinen äärioikeistosiipi viljelee - on usein liian helppoa. Liian usein siinä etsitään nopeaa syyllisiä, valitaan oma leiri ja toistetaan tuttuja lauseita, joka uppoaa jo valmiiksi närkästyneeseen kuin kuuma veitsi voihin....
Minua on viime vuosina alkanut mietityttää yhä enemmän se, kuinka varovaisiksi olemme tulleet suhteessamme omiin juuriimme. Ikään kuin oman kulttuuriperinnön tunnistaminen olisi jotenkin ristiriidassa avoimuuden, suvaitsevaisuuden tai moninaisuuden kanssa. Itse näen asian päinvastoin.
Mitä enemmän pohdin Suomen tulevaisuutta matkallani kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja, sitä useammin olen päätynyt saman kysymyksen äärelle: mikä oikeasti ja lopulta pitää yhteiskunnan koossa?