Kun puhumme politiikasta, puhumme usein rahasta, palveluista, veroista, hoitojonoista, kouluista, työpaikoista ja turvallisuudesta. Niistä pitääkin puhua. Mutta jos politiikka näkee ihmisen vain menona, asiakkaana, oppilaana, potilaana tai työnhakijana, jotakin olennaista jää puuttumaan.
Sanon heti alkuun jotain, mikä voi ärsyttää sekä oikealla että vasemmalla: minusta suomalainen tasa-arvokeskustelu - jota populistinen äärioikeistosiipi viljelee - on usein liian helppoa. Liian usein siinä etsitään nopeaa syyllisiä, valitaan oma leiri ja toistetaan tuttuja lauseita, joka uppoaa jo valmiiksi närkästyneeseen kuin kuuma veitsi voihin....
Minua on viime vuosina alkanut mietityttää yhä enemmän se, kuinka varovaisiksi olemme tulleet suhteessamme omiin juuriimme. Ikään kuin oman kulttuuriperinnön tunnistaminen olisi jotenkin ristiriidassa avoimuuden, suvaitsevaisuuden tai moninaisuuden kanssa. Itse näen asian päinvastoin.