Muutaman viikon aikana olen syventynyt Sara Saarelan kirjaan Eevasta Juniaan. Olen lukenut sitä hitaasti, alleviivaten ja välillä myös kriittisesti vastaan väittäen ja toisinaan päätäni nyökyttäen ja toistaen huuliltani aamenta. Ajoittain kirja kaikessa kiinnostavuudestaan huolimatta sai minut myös pilkkimään ja nukahdinkin sovalle muutamaan...
Joidenkin silmissä ja korvissa tartun varmaan taas asiaan, joka herättää mielipiteitä ja saa sanansäilät heilumaan: kehityspolitiikkaan.
Kun ihminen astuu kirkon tai seurakunnan ovesta sisään, mitä hänen pitäisi ensimmäisenä kokea? Pitäisikö hänen tuntea olevansa ihmisenä tervetullut vai arvioitavana? Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni usein viime aikoina, kun olen saanut olla mukana pohtimassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuutta osana kirkon strategiatyötä.