Kun katsoo maailmaan yhteiskunnallisin silmin
 

Herään miestenpäivän aamuun. Puhelin muistuttaa päivän nimestä, some väittelee sen tarpeellisuudesta. Käännän näytön nurinpäin ja huokaan: "Herra, auta mua tänään olemaan sellainen mies, josta Sinä, vaimo, lapset, lastenlapset, työelämä ja seurakunta voivat olla kiitollisia." Miehen mitta ei näy ansioluettelossa, vaan siinä, miten hän käyttäytyy,...

Aamu alkaa ääniin: kahvin porina, läppärin hurina, puhelin joka hengittää niskaan kuin kärsimätön sprintti. Pöydällä on kartta väärinpäin ja kompassi, joka näyttää enemmänkin kohti ihmisiä kuin kohti pohjoista. Siinä välissä seisoo johtaja—minä—sormet paperimukin kartioisella pinnalla, mieli hereillä, sydän auki.

Seison parhaillani messupöytäni takana valtakunnallisilla Varhaiskasvatuksen päivillä 2025, valmiina keskustelemaan OPH:n selvityksestä "Romanilapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa" (2018–2019). Päivä on tähän mennessä ollut täynnä inspiroivia kohtaamisia päiväkotien kasvattajien, esiopettajien ja johtajien kanssa eri puolilta Suomea....


Tämä ikivanha sanonta, joka on pyörinyt sodanjournalismin kliseekoneessa, osuu tänään kuin nyrkki naamaan. Totuus ei vain kuole sodassa – se lynkataan, poltetaan roviolla ja haudataan nopeasti arjenkin keskellä, ennen kuin kukaan ehtii kysyä, mitä hittoa täällä tapahtuu. Hyvä esimerkiksi tästä on Israelin ja Gazan konflikti, joka on kuin elävä...

Kirjahyllyni on täynnä toinen toistaan parempia johtajuuskirjoja, kuten Patrick Lencionin "The Five Dysfunctions of a Team" ja Simon Sinekin "Leaders Eat Last". Jokaisessa niistä on oma viisautensa ja toimivat upeasti mentorina johtamisen haasteiden keskellä, mutta huomasin lukiessani, että ydinkysymys ei lopulta ole siitä, miten hyvä johtaja olen...