Kun katsoo maailmaan yhteiskunnallisin silmin
 

"Isä, mun on pakko vaihtaa sukunimi. Kaikki mun alalle lähettämät työhakemukset hylätään, mitä ihmeellisimmillä syillä. En haluaisi ajatella näin, mutta pakostakin tuntuu, että sukunimi on väärä."

Marraskuu pukeutuu oranssiin – mutta liian monen naisen arki on yhä mustelmien sininen ja pelon harmaa.

On lasten oikeuksien viikko. Radiosta puhutaan lastenoikeuksien päivästä, lapsen oikeudesta olla turvassa, tulla kuulluksi ja käydä koulua omaa tulevaisuuttaan kohti. Mietin hetken: puhutaanko siellä myös meidän lapsista – romanilapsista – vai jostain vähän abstraktimmasta lapsesta, sellaisesta oppikirjojen hymypojasta, jonka sukunimeä tai...

Herään miestenpäivän aamuun. Puhelin muistuttaa päivän nimestä, some väittelee sen tarpeellisuudesta. Käännän näytön nurinpäin ja huokaan: "Herra, auta mua tänään olemaan sellainen mies, josta Sinä, vaimo, lapset, lastenlapset, työelämä ja seurakunta voivat olla kiitollisia." Miehen mitta ei näy ansioluettelossa, vaan siinä, miten hän käyttäytyy,...

Aamu alkaa ääniin: kahvin porina, läppärin hurina, puhelin joka hengittää niskaan kuin kärsimätön sprintti. Pöydällä on kartta väärinpäin ja kompassi, joka näyttää enemmänkin kohti ihmisiä kuin kohti pohjoista. Siinä välissä seisoo johtaja—minä—sormet paperimukin kartioisella pinnalla, mieli hereillä, sydän auki.

Tämä ikivanha sanonta, joka on pyörinyt sodanjournalismin kliseekoneessa, osuu tänään kuin nyrkki naamaan. Totuus ei vain kuole sodassa – se lynkataan, poltetaan roviolla ja haudataan nopeasti arjenkin keskellä, ennen kuin kukaan ehtii kysyä, mitä hittoa täällä tapahtuu. Hyvä esimerkiksi tästä on Israelin ja Gazan konflikti, joka on kuin elävä...

Kolmen lapsen isoisä Mertsi Ärling on nähnyt ennakkoluulojen olevan ja pysyvän kuin liiman, mutta silti hänellä on toive paremmasta. Muutos parempaan lähtee Mertsin mukaan itsetutkiskelusta ja lastenkasvatuksesta.

Johtajuus inhimillisenä kohtaamisena

Näkymättömyys ei ole ratkaisu – romaniuden pitää näkyä ja loistaa