Romanit korkeakoulupolulla

Oli ilo ja kunnia saada olla kirjoittamassa yhdessä Sirpa Ylösen ja Inga Angersaaren kanssa artikkelia "Romanit korkeakoulupoluilla" Diakonia-ammattikorkeakoulun tuoreeseen julkaisuun Kohti kaikkien korkeakoulua – Monikulttuuriset opintopolut. Aihe on minulle paljon enemmän kuin yksi julkaistu artikkeli. Se on ollut vahvasti sydämelläni jo vuosia. artikkelin löydät täältä:

Suomen romanien koulutuspoluissa on tapahtunut paljon hyvää. Perusopetukseen kiinnittyminen on vahvistunut, koulutustaso on noussut ja yhä useampi romani löytää tiensä toiselle asteelle ja myös korkeakoulutukseen. Samalla olemme vasta sellaisessa vaiheessa, jossa korkeakoulutus ei vielä näyttäydy kaikille romanitaustaisille nuorille ja aikuisille luonnollisena tai realistisena jatkumona. Juuri siksi meidän pitäisi puhua enemmän siitä, mitä tapahtuu ennen korkeakoulun ovea, sen kynnyksellä, opintojen aikana ja valmistumisen jälkeen

Artikkelissa tarkastelemme romanien korkeakoulupolkuja Monikulttuuriset opintopolut -hankkeen kokemusten sekä tutkimus- ja selvitystiedon kautta. Keskeisessä osassa on myös oma vuoden 2026 YAMK-tutkimukseni romanitaustaisten henkilöiden ammattikorkeakoulupoluista.

Yksi tutkimukseni keskeisistä havainnoista liittyy siirtymävaiheisiin, joita olen jäsentänyt "konversioasemien" käsitteen avulla. Koulutuspolun ratkaisevat kohdat eivät useinkaan ole yksi suuri este. Ne voivat olla pieniä mutta merkityksellisiä hetkiä: löytyykö tietoa koulutusvaihtoehdoista, osaako ihminen hakea, saako hän rinnalleen jonkun, joka tuntee järjestelmän, ymmärretäänkö akateeminen kieli, löytyykö harjoittelupaikka ja muuttuuko tutkinto lopulta myös työelämässä tunnustetuksi osaamiseksi. Juuri näissä kohdissa koulutusjärjestelmä voi toimia joko siltana tai portinvartijana.

Minulle yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin tämä, etttä puhummeko edelleen liikaa siitä, ovatko romanit valmiita korkeakouluun, kun meidän pitäisi samalla kysyä, kuinka valmiita korkeakoulut ovat tunnistamaan erilaisista lähtökohdista tulevien opiskelijoiden osaamisen, pääomat ja tarpeet?

Yhdenvertaisuus ei toteudu vielä sillä, että ovi on muodollisesti kaikille avoinna.Tarvitaan saavutettavaa ohjausta, näkyviä koulutuspolkuja, vertaistukea, akateemisen kielen avaamista, roolimalleja, romanitaustaisten ihmisten todellista osallisuutta sekä korkeakoulujen henkilöstön valmiutta tarkastella myös omia rakenteitaan ja käytäntöjään. Samalla tarvitsemme näkyvyyttä.Kun romani näkee toisen romanin opiskelijana, korkeakoulutettuna, asiantuntijana, tutkijana tai korkeakoulun työntekijänä, kysymys ei ole vain representaatiosta.

Näkyväksi tulee kokonaan uudenlainen mahdollisuushorisontti; ehkä minäkin voin kuulua tänne.Tämä on erityisen merkityksellistä tilanteessa, jossa Suomessa on vasta rakentumassa laajemmin romanien korkeakoulutettujen ensimmäinen sukupolvi ja vähitellen myös seuraava sukupolvi.

Artikkelissa nostamme esiin myös yhden kehittämistyön suuren haasteen. Suomessa on tehty vuosien aikana useita hyviä romanien koulutuspolkuja tukevia hankkeita. Niissä on kehitetty hakevaa toimintaa, valmennusta, mentorointia, yksilöohjausta, vertaistukea ja työelämäyhteistyötä.

Mutta mitä tapahtuu, kun hanke päättyy? Jos hyväksi havaittu tuki katoaa rahoituskauden päättyessä, olemme jälleen lähtöpisteessä. Siksi seuraavan kehittämisvaiheen pitäisi olla yhä vahvemmin siirtyminen hankkeista rakenteisiin. Toimivien käytäntöjen pitäisi muuttua osaksi korkeakoulujen normaalia ohjausta, opetusta, viestintää, saavutettavuustyötä ja yhdenvertaisuussuunnittelua.

Olen itse saanut kulkea romanien koulutus- ja työllisyyspolkujen kysymysten äärellä jo pitkään. Vuosien aikana aihe on muuttunut minulle myös tutkimukselliseksi kysymykseksi: mitä koulutusjärjestelmässä todella tapahtuu niissä kohdissa, joissa ihminen siirtyy kentältä toiselle ja hänen aikaisemmin hankkimansa osaaminen, kokemukset ja voimavarat joko tunnistetaan tai jätetään tunnistamatta? Siksi tämän artikkelin kirjoittaminen tuntui erityisen merkitykselliseltä. Siinä on koottuna yhteen laaja määrä tutkimusta, käytännön kehittämistyötä ja kokemuksia siitä, mitä romanien korkeakoulupolkujen vahvistaminen konkreettisesti vaatii.

Artikkelimme loppuun kiteytyy ajatus, jonka äärelle haluan itsekin yhä uudelleen palata:"Lopulta kysymys ei ole siitä, kykenevätkö romanit korkeakouluun, vaan siitä, kykeneekö korkeakoulu rakentumaan sellaiseksi, että erilaiset pääomat tunnistetaan, tunnustetaan ja muutetaan todelliseksi toimijuudeksi. ”Siinä on mielestäni koko asian ydin.

Romanien koulutustason nousu on hieno ja tärkeä kehityskulku. Seuraava askel on huolehtia siitä, ettei korkeakoulutus jää poikkeukseksi tai yksittäisten tienraivaajien saavutukseksi. Tavoitteena pitäisi olla yhteiskunta, jossa romaninuoren tai -aikuisen ajatus korkeakoulusta ei ala kysymyksellä "voisinko minä todella?", vaan korkeakoulutus on yksi aivan tavallisista ja mahdollisista tulevaisuuden vaihtoehdoista.Siksi tätä työtä kannattaa jatkaa.