Maahanmuutosta pitää voida puhua rehellisesti

Maahanmuutto on varmasti yksi vuoden 2027 eduskuntavaalien suurimmista kysymyksistä. Siksi siitä pitää pystyä puhumaan avoimesti, realistisesti ja samalla ihmisarvoa kunnioittaen. Liian usein keskustelu jakautuu kahteen ääripäähän: joko kaikki ongelmat kielletään tai kaikki maahanmuutto nähdään uhkana. Kumpikaan ei rakenna turvallista eikä oikeudenmukaista Suomea.

Minulle ihmisenä ja kristillisdemokraattina arvot tarkoittavat sitä, että jokainen ihminen on arvokas Jumalan luoma uniikki yksilö. Ihmisarvo ei riipu syntyperästä, kielestä tai uskonnosta. Samalla vastuullinen yhteiskunta uskaltaa asettaa myös selkeitä pelisääntöjä. Oikeudet ja velvollisuudet kulkevat yhdessä. Olen itse tuonut jo vuosia esille lanseeraamani slouganin kautta ajatuksen: ”Älä kohtaa kulttuuria – kohtaa ihminen.”

politiikan tehtävä ei ole vain voittaa keskustelua, vaan ymmärtää yhteiskuntaa riittävän syvästi, jotta voidaan tehdä kestäviä päätöksiä.

Liian helposti ihmiset typistetään joko taustansa, uskontonsa tai kulttuurinsa edustajiksi. Todellisuudessa jokainen ihminen on myös yksilö. Kulttuuritausta vaikuttaa kyllä meihin, totta kai, mutta se ei yksin määritä ihmistä, hänen mahdollisuuksiaan tai kykyään rakentaa elämäänsä Suomessa. Juuri siksi maahanmuutosta pitää voida puhua sekä inhimillisesti että rehellisesti. Suomi tarvitsee hallittua maahanmuuttopolitiikkaa.

Mitä se sitten tarkoittaa? Minulle se tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan kantokyky, turvallisuus ja kotoutumisen onnistuminen otetaan vakavasti. Hyvä tahto yksin ei riitä, jos kotoutuminen epäonnistuu, ihmiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle tai nuoret ajautuvat rikollisuuteen ja jengiytymiseen. Näihin ongelmiin pitää puuttua ajoissa – ei pelolla, vaan vastuulla. Samalla ei pidä olla sinisilmäinen. Suomessa on uskallettava katsoa avoimesti myös maahanmuuton haasteisiin. Ongelmien vähättely ei auta maahanmuuttajia eikä suomalaisia. Turvallisuus, yhteiset säännöt ja yhteiskunnan vakaus ovat asioita, joita pitää puolustaa määrätietoisesti. Mutta yhtä tärkeää on ymmärtää tämä: emme voi vain vaatia kotoutumista, jos emme samalla rakenna siihen todellisia mahdollisuuksia. 

Maahanmuutto ei saa olla toimijoille ponnahduslauta isoihin rahoihin

Jos ihminen jätetään kielitaidottomaksi, ilman koulutusta, ilman työtä ja ilman kokemusta osallisuudesta, ei synny aitoa kotiutumista uuteen maahan. Kotoutuminen ei tapahdu itsestään eikä pelkillä velvoitteilla tai pakotteilla. Se tarvitsee rinnalle toimivia rakenteita ja yhteiskunnan tukea. Siksi kannatan hallittua maahanmuuttoa, mutta myös maahanmuuttopolitiikkaa, jossa rakenteet aidosti tukevat ihmisen siirtymää osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Koulutus, työelämään pääsy, kieliopetus ja yhteisöllisyys eivät ole pehmeää politiikkaa. Ne ovat onnistuneen ja kestävän kotoutumisen perusedellytyksiä. Tämä on minulle reilua suomalaisuutta. 

Samalla meidän pitää uskaltaa sanoa ääneen myös tämä: Suomeen muuttavan on sitouduttava suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin ja lakeihin. Naisten oikeudet, lasten turvallisuus, sananvapaus ja demokratia eivät ole neuvoteltavia asioita. Monikulttuurisuus ei voi tarkoittaa rinnakkaisyhteiskuntien rakentumista tai sitä, että yhteisiä pelisääntöjä ei kunnioiteta.

Kristillisdemokraattina ajattelen, että politiikan tärkein tehtävä ei ole vastakkainasettelun lisääminen, vaan yhteiskunnan eheyttäminen. Turvallisuus ja ihmisarvo eivät ole toistensa vastakohtia, eivätkä saa koskaa muuttua siksi. Päinvastoin, kestävä turvallisuus rakentuu oikeudenmukaisuudesta, osallisuudesta ja siitä, että ihmisillä on aito mahdollisuus rakentaa elämäänsä osana yhteiskuntaa.

Tarvitsemme maahanmuuttopolitiikkaa, jossa yhdistyvät realismi, vastuu ja inhimillisyys. Sellaista politiikkaa, jossa ketään ei jätetä yksin, mutta jossa myös yhteiskunnan pelisäännöt ovat selvät kaikille. Rehellinen keskustelu ei ole vihaa. Se on välittämistä Suomesta ja niistä ihmisistä, jotka täällä elävät — taustastaan riippumatta.