Mitä suurempi johtaja, sen nöyrempi palvelija

Johtaminen on kutsumus, joka sytyttää sydämen. Johtajaksi ei synnytä, vaan siihen kasvetaan – askel askeleelta, haasteiden ja oppimisen kautta. Tämä totuus resonoi monien kokemuksessa, ja allekirjoitan sen itsekin. Luontaiset lahjat antavat perustan, mutta ne ovat vain murto-osa kokonaisuudesta. Todellinen johtajuus on kovaa työtä, sitoutumista ja halua kehittyä – aina kohti sitä, mitä Jim Collins kuvaa Good to Great -teoksessaan viidennen tason johtajuudeksi: nöyrää, päämäärätietoista palvelua yhteisen hyvän eteen.

 

Oma matkani johtajuuteen avasi silmäni keskeiselle oivallukselle: johtajan – olipa kyseessä yritysjohtaja, seurakunnan pastori, vanhin tai diakoni – tärkein tehtävä on palvella muita varustaen ja valtuuttaen heitä. Kyse ei ole omassa valokeilassa loistamisesta, vaan siitä, että luo tilaa muiden onnistumiselle. Tämä on raamatullinen periaate, joka kumpuaa esimerkiksi Efesolaiskirjeen 4:12 sanoista: johtajat on asetettu "varustamaan työntekijöitä palvelutyöhön, organisaation rakentamiseen" (muokattu teksti alkuperäisestä). Valtuuttaminen on lahjojen – Jumalan antamien, elämän hiomien ja opiskelun vahvistamien – vapauttamista käyttöön.

Valmentaminen on johtajuuden sydän. Se on palkitsevaa, koska siinä näkee, miten ihmiset kasvavat ja ottavat vastuuta. Robert E. Quinnin teos Deep Change (1996, uudistettu 2010) korostaa, että aito johtajuus vaatii sisäistä muutosta ja muiden inspiroimista samaan. Kun valtuutamme toisia, emme ainoastaan anna heille tehtäviä, vaan luomme ympäristön, jossa he voivat löytää tarkoituksensa ja käyttää lahjojaan rohkeasti.

 

Jeesus on tässä suhteessa täydellinen esimerkki. Hän ei ainoastaan opettanut, vaan eli todeksi palvelijan johtajuuden. Markuksen evankeliumissa (10:45) hän sanoo: "Ihmisen Poika ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monien edestä." Jeesus valmensi opetuslapsiaan, antoi heille vallan ja lähetti heidät maailmaan (Matt. 28:18–20) – ei täydellisinä, vaan keskeneräisinä, oppimiseen valmiina palvelijoina. Tämä on rohkaisevaa: johtajuus ei vaadi täydellisyyttä, vaan halua kasvaa ja luottamusta siihen, että Jumala käyttää keskeneräisyyttämme.

Johtajuuden ytimessä on paradoksi: suurin johtaja on se, joka palvelee eniten. Jeesuksen antama tehtävä – tehdä kansoista opetuslapsia – on yhä voimassa, ja viestikapula siirtyy sukupolvelta toiselle. 

Keskeneräisyys on oppimisen tila, ja ilman oppimista ei ole kasvua. Kuten John C. Maxwell toteaa teoksessaan The 5 Levels of Leadership (2011), johtajuus on matka, jossa nöyryys ja palvelu vievät pidemmälle kuin valta tai asema. Näin ollen, olipa kontekstisi mikä tahansa, muista: mitä suurempi johtaja, sen nöyrempi palvelija.