Hautajaiset

Ovatko hautajaiset pelkkää plink plinkiä?

Olen jo pidemmän aikaa pohdiskellut hautajaisia – niiden merkitystä, muotoa ja sitä, miten ne heijastavat meitä ihmisinä ja yhteisönä. Olen viime aikoina, erityisesti täällä Etelä-Suomessa, pysähtynyt miettimään hautajaisten kulttuurisia ja taloudellisia puolia, ja muutama ajatus nousee ylitse muiden. Ne kumpuavat kokemuksistani, havainnoistani ja siitä, miten sydämeni ja pääni yrittävät löytää loogisuutta näistä rituaaleista.
 
  1. Romanikulttuurin värikkääksi muuttunut suru - Kunnioitusta vai kimallusta? Olen monista romanihautajaisista huomannut, miten erityisesti naisten pukeutuminen on muuttunut kuin värien ja korujen ilotulitukseksi – kuin amerikkalainen joulukuusi, kuten eräs kirkkoherra kerran osuvasti sanoi. Muistan, kun eräällä paikkakunnalla tämä värikkyys pisti oikeasti silmään, ja jäin pohtimaan, että milloin ja miksi romanikulttuurin hautajaispukeutuminen on muuttunut näin näyttäväksi. Onko kyseessä pelkkä "plink plink" - vai onko taustalla jotain syvempää?
Mietin, että romanikulttuurissa hautajaiset ovat yhteisöllinen tapahtuma, jossa suru ollut aiemmin tyypillistä suomalaisuutta hiljaista ja mustaan/valkoiseen pukeutunutta.

 2. Kuoleman hinta: Onko meillä varaa kuolla?

Hautajaisten kustannukset ovat toinen asia, joka pyörii mielessäni. Olen järjestänyt ja vetänyt useita hautajaisia, ja joka kerta ihmettelen, miten kalliiksi kuoleminen on tullut. Inhimilliset, vainajaa ja omaisia kunnioittavat hautajaiset maksavat helposti 3000–5000 euroa, jos edes riittää. Mietin, miten tavallisilla ihmisillä on tähän varaa. Ja miksi ihmeessä kirkkoon kuulumattomat maksavat enemmän kuin jäsenet? Jos olen maksanut kirkollisveroa vuosikymmeniä ja sitten eroan kirkosta, katoavatko ne maksamani eurot jonnekin? Eikö niiden pitäisi jotenkin näkyä hautajaiskuluissa? siinä ikäänkuin pakotetaan taloudellisella pakotteella kuulumaan kirkkoon. 

Tämä epätasa-arvoisuus vaivaa minua. Kirkkoon kuuluvat saavat tilat ja papin palvelut edullisesti tai ilmaiseksi, mutta muut maksavat täyden hinnan. Ymmärrän, että kirkollisvero rahoittaa seurakuntien toimintaa, mutta tuntuu epäreilulta, että aiemmin maksetut verot eivät hyvity mitenkään, jos eroat kirkosta.

Ehkä ongelma on siinä, että hautajaispalveluista on tullut kaupallisia, ja kirkko pitää kiinni omasta roolistaan. Silti pohdin, voisiko hinnoittelu olla läpinäkyvämpää ja tasa-arvoisempaa – kuolema kun koskettaa meitä kaikkia samalla tavalla.Erityisesti olen kiinnittänyt yhteen asiaan huomiota, joka  lämmittää sydäntäni. se on se, miten varsinkin täällä Etelä-Suomessa romaniyhteisö tukee toisiaan. Olen nähnyt, miten vähävaraisen perheen hautajaiskuluja helpotetaan yhteisön keräämällä rahalahjalla. Se on konkreettinen osoitus siitä, että surun keskellä yhteisö pitää huolta omistaan. Tämä sai minut miettimään, voisiinko tällainen yhteisöllisyys viedä vieläkin pidemmälle ja ehkä voisimme siirtyä pois ylikalliista kukkavihkoista ja seppeleistä ja antaa senkin rahan omaisille – yksi kukka tai addressi riittäisi ilmaisemaan osanottoa.

Pohdippa tätä: jos yksi kukkavihko maksaa noin 50€ ja jos hautajaisiin tulee 100 henkeä, se tekisi jo 5000€ - ja se on paljon rahaa se. Lähiomaisten kukkatervehdykset ovat tietysti eri asia, mutta muuten voisimme kenties tehdä surusta konkreettisesti kevyempää todella monelle köyhälle omaisille.

3. Kuka saa siunata? Yksi asia, joka erityisesti askarruttaa minua, on se, miksi vain kirkon pappi voi siunata vainajan. Olen miettinyt tätä paljon hautajaisia järjestäessäni: onko siunaamisella jokin syvä teologinen perusta, vai onko kyse perinteestä ja vallasta? Raamatusta en löydä selvää ohjetta, että vain pappi voisi siunata. Eikö kuka tahansa kristitty voisi periaatteessa tehdä sen? Silti kirkko pitää tiukasti kiinni tästä oikeudesta, ja se tuntuu joskus vallankäytöltä.