Romaniukki Mertsi on huolissaan rasismista, jota hänen lapsenlapsensakin kohtaavat: ”Ihmisten kovuus on kasvanut”

Kolmen lapsen isoisä Mertsi Ärling on nähnyt ennakkoluulojen olevan ja pysyvän kuin liiman, mutta silti hänellä on toive paremmasta. Muutos parempaan lähtee Mertsin mukaan itsetutkiskelusta ja lastenkasvatuksesta.

Teksti Elina ViitanenKuvat Sampo Korhonen / OM-arkisto, haastateltavan kotialbumi

Romaneista liikkuu valtaväestön keskuudessa mitä villeimpiä, ennakkoluulojen värittämiä huhuja. Romanien ajatellaan olevan kouluttautumattomia, väkivaltaisia varastelijoita. Hurjimman harhaluulon mukaan romanit kidnappaavat lapsia.

– En ole koskaan kuullut, että yksikään romani olisi varastanut kenenkään lasta, mutta silti tämä on yleinen ennakkoluulo varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa, Mikael MertsiÄrling kertoo.

Ennakkoluulot romaneja kohtaan ovat Mertsille tuttu ilmiö. Hän toimii romanien etuja ajavan Romano Mission ry:n toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on toiminut lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa, ja käy tällä hetkellä kouluttamassa tulevia poliiseja ennakkoluulottomaan kohtaamiseen asiakkaan kanssa.

Siviilissä Mertsi puolestaan on isä ja ukki. Hänellä on viisi alle 30-vuotiasta lasta ja kolme lastenlasta: yksi 8-vuotias ja kaksi 3-vuotiasta.

– Ukiksi tuleminen on muuttanut elämääni paljon. Lapsenlapset tuntuvat jopa rakkaammilta kuin omat lapset, sillä pystyn keskittymään heihin aivan eri tavalla kuin omiin lapsiini. Lisäksi olen toki vanhempi kuin silloin, kun omat lapseni olivat pieniä – osaan ohjata lapsenlapsiani eri tavalla.

Mertsin mukaan ukkina oleminen eroaa isänä olemisesta monin tavoin. Lastenlapset vierailet isovanhempiensa luona pääsääntöisesti kerran kuussa. Yhteinen aika on kiireetöntä hellimistä, jutustelua ja leikkiä. Kasvatusvastuuta ei ole, joten välillä voi antaa periksi.

– Olen sanonut, että isovanhempien luona on oikeus lelliä, eikä tarvitse olla niin tiukat säännöt kuin kotona.

Some mahdollistaa kasvottoman vihapuheen

Vaikkeivat lapsenlapset juurikaan kokonaiskuvassa eroa Mertsin omista lapsista, on aika aivan toisenlainen kuin silloin, kun Mertsi itse tuli isäksi.

Suurin ero nykyajassa on Mertsin mukaan yhteisöllisyyden laimentuminen ja ihmisten muuttuminen yksilökeskeisiksi. Tätä ei sosiaalisen median keinotekoinen yhteisöllisyyskään ole pelastanut, vaan päinvastoin. Sosiaalinen media on tehnyt lasten ja nuorten elämästä Mertsin mielestä vain armottomampaa.

– Rasismi oli ennen hiljaisempaa ja se pidettiin ikään kuin omana tietona. Some on tuonut rasismin esille ja ihmiset ovat yhä tiedostavaisempia rasismista. Some on myös mahdollistanut sen, että rasismi on tänä päivänä osin kasvotonta, anonyymia vihapuhetta. Ihmisten kovuus on kasvanut. Ei vain romaneja kohtaan, vaan yleisesti, Mertsi pohtii.

Mertsin lapset tai lapsenlapset eivät ole joutuneet etnisen taustansa takia vakaviin ongelmiin, mutta ennakkoluuloja ja vähättelyä he kyllä kohtaavat – kuten Mertsin mukaan jokainen romanilapsi tästä ikuisuuteen.

– En usko, että ihmiskunnassa ikinä saavutetaan nollatoleranssia rasismin suhteen, sillä ihmiset ovat ennakkoluuloisia olentoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei asian eteen pitäisi tehdä töitä.

Näe ihminen

Omien ennakkoluulojen purkaminen lähtee itsereflektoinnista. Miksi minä ajattelen jostain ihmisestä tietyllä tavalla, mistä ajatukset juontavat juurensa, miten ajatuksia voisi muuttaa ja millaiseksi. On myös tärkeää nähdä yksilö kulttuurin takana.

– Etnisyys on vain yksi määre ja meillä kaikilla on monia muitakin määreitä. Kun ihmisen oppii tuntemaan, määreet häviävät ja on vain ihminen. Esimerkiksi jos kohtaat pyörätuolissa olevan ihmisen, näet ensin vain pyörätuolin. Kun opit tuntemaan ihmisen pyörätuolissa, pyörätuoli häviää ja jäljelle jää ihminen, yksilö.

Lapsilleen Mertsi on opettanut, että kaikilla ihmisillä on ihmisarvo riippumatta esimerkiksi hänen etnisestä taustastaan tai vammastaan. Ketään ei saa kiusata, vaan kaikille on oltava ystävällinen. Ylikiltti ei kuitenkaan tarvitse olla, vaan omat rajat on osattava asettaa.

– Tekee myös tosi hyvää, kun lapset voivat viettää aikaa erilaisten ihmisten kanssa. Silloin he tottuvat erilaisiin ihmisiin, eivätkä nämä ihmiset ole heistä enää outoja.

Romanikulttuuri on patriarkaalinen

Toisin kuin joskus ajatellaan, romanilapset saavat leikkiä etnisyydestä riippumatta kaikkien lasten kanssa ja vierailla toisten lasten kodeissa. Kaikki lapset ovat myös tervetulleita romaniperheiden luokse. Romaniperheen kotona pärjää normaaleilla käytöstavoilla.

– Ruokapöydällä ei istuta, eikä kuraisilla kengillä ole viisasta kävellä peremmälle taloon, niin kuin ei missään kodissa. Tärkeintä on, että tulet romaniperheeseen omana itsenäsi. Myöhemmin lapsi saattaa huomata kaverin perheen omia toimintatapoja. Meillä ei esimerkiksi olla puhelimella ruokapöydässä, mutta sekin on meidän perheemme oma tapa, eikä liity kulttuuriin.

Romanikulttuuri on patriarkaalinen kulttuuri, jossa naiset hoitavat pääasiassa kodin ja miehet maskuliinisemmat työt. Ruokaillessa miehet syövät ensin ja tämän jälkeen naiset ja lapset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että miehet söisivät kaiken ja naisille ja lapsille jäisi vain rippeet.

Mertsi ajattelee, ettei kulttuureista puhuttaessa ei ole olemassa oikeaa tai väärää.

– Itämainen kulttuuri näyttäytyy monelle länsimaalaiselle niin, että naiset ovat alisteisessa asemassa, koska asiaa lähestytään länsimaisesta kulttuurista käsin. Todellisuudessa monessa itämaisessa kulttuurissa naiset ovat niitä, jotka kannattelevat kulttuuria.

Romaninainen ei ole miehensä tossun alla.

– Monessa kulttuurissa, kuten romanikulttuurissa, naiset ovat äärettömän vahvoja. Alisteisuus puolin tai toisin saattanee näkyä sellaisissa perheissä, jossa on muitakin haasteita. Mutta onko se kulttuuria vai jotain aivan muuta, on oma kysymyksensä.

Vaikka romanikulttuurissa naiset ovat päävastuussa kasvatustyöstä, myös miehet osallistuvat kasvatukseen ja lastenhoitoon. Romaniperheiden välillä on paljon myös perhekohtaisia eroja.

– Meillä on yhteensä viisi lasta, joten totta kai me molemmat olemme osallistuneet heidän kasvattamiseensa ja hoitamiseensa, ja päättäneet vuorotellen asioista. Tiedän myös romaniperheitä, joissa isä on jäänyt lapsen kanssa kotiin naisen mennessä töihin.

Mertsi toivoo, että maailmassa, jossa hänen lapsenlapsensa elävät, romanit nähtäisiin yksilöinä, ja että kaikilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet onnelliseen elämään.

– Kaikilla olisi mahdollisuus kouluttautua, työllistyä etnisyydestä riippumatta. Jokainen saisi tavoitella omia unelmiaan, olit sitten romani tai et, Mertsi toivoo.